Haku

       Etusivu Uutiset Kuvat Esittely Julkaise

Päävalikko

Uutiset
viimeisimmät uutiset lyhennyksineen

Julkaise
lähetä uutisesi suoraan selaimeltasi Vaikuttavaan tietotoimistoon

Esittely
vaikuttavan tietotoimiston toiminta-ajatus

Osallistu
tule mukaan Vaikuttavan tietotoimiston toimintaan

Käyttäjät
kirjoittaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi

Arkisto
artikkeleita järjestettynä aihekokonaisuuksiin

Toimintakalenteri
tulevat tapahtumat, mielenosoitukset ja kokoukset

Katalyytti
vaikuttava videojulkaisu

Liityimme sotakoalitioon

08.08. 07:26 Pauli Ojanperä

Niin mihin koalitioon liityimmekään? Maaliskuussa 2003 julki tulleiden tietojen mukaan Lipposen tavatessa joulukuussa 2002 Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin, presidentti kiitti Suomea Irak-kannoistaan ja liittymisestä koalitioon. Epäselväksi saattoi jäädä, mistä koalitiosta
oli kyse.


Helsingin Sanomissa 20.7. Antti Kivimäki esitti näkemyksen, että kysymys ei olisi ollut varsinaisesta sotakoalitiosta, vaan "joulukuussa 2002 koalitiolla tarkoitettiin syyskuun 11. päivän jälkeistä terrorisminvastaista koalitiota, johon liki kaikki maailman maat kuuluivat."

Jokin koalitio, jota Yhdysvallat ainakin jo marraskuun 16. päivä 2002 edusti, pommitti Irakia aktiivisesti valmistellen miehitystä, joka on nyt osoittautunut joka suhteessa laittomaksi ja valheilla perustelluksi (Hans Blix, 7.8.2003).
  • Edellinen: Fidelin puhe 27.6.2003 Santiago de Cubassa
  • Seuraava: Vaikuttava tietotoimisto on keskeyttänyt toimintansa
  • Tulostusversio

    Kommentit: 24 kpl

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    el diablo 08.08. 15:38


    No, enpä tiedä oliko se Saddamin hallintokaan Irakin kansalaisten näkökulmasta sen parempi vaihtoehto.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Reiska 08.08. 16:02


    Itsehän kerjäsivät verta nenästään ampumalla ohjuksin ja ilmatorjunta-asein valvontatehtävissä olleita lentokoneita kurdien ja shiiojen suojaksi pystytetyn lentokieltoalueen yllä. Noin ainakin antamasi linkin takaa löytyvässä uutisessa kirjoitetaan.

    "Iraq fired surface-to-air missiles and anti-aircraft guns at American and British warplanes patrolling a "no-fly" zone.

    Coalition warplanes bombed an Iraqi air defense site in retaliation for Friday's firing"

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    no-fly 08.08. 17:43


    Pitäisköhän pyytää jenkkejä suojelemaan Lappia, Kainuuta ja Ahvenanmaatakin Helsingin despooteilta?

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    mn 08.08. 19:24


    "Niin mihin koalitioon liityimmekään?"

    Aiheellisempi kysymys: ketä tämä oikeesti enää kiinnostaa?

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    ano_5000 08.08. 21:52


    "Aiheellisempi kysymys: ketä tämä oikeesti enää kiinnostaa?"

    Jos tämä ei kiinnosta, niin sitten tuskin vähäisemmätkään asiat, kuten vaikkapa Sonerasotkut, ovat mieltäkutkuttavia ja selvityksen arvoisia!

    Tv. ano_5000@yahoo.co.uk
    (Kunhan olin oikeassa, ihanaa!)

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Oskari 08.08. 22:47


    Irak -yhteydessä sitä koalitioon liittymistä kiitettiin. Yhdysvaltojen lehdistön Irak-koalitio -kartoilla oli Suomi merkitty myönteisten joukkoon, Ruotsi esimerkiksi ei... mutjoo, olihan aiheesta eduskuntakyselykin joskus joulukuussa. Vihreiden ja Vasemmistoliiton kyselijät jäivät uutispimentoon. Kaikki "vaaliase"-asiakirjojen sisällöstä oli ameriikkalaisissa lehdissä. Mut en mäkään jaksa nyt enempää tästä.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Dubya 09.08. 00:24


    Ja samaan aikaan Turkin armeija on pakkosiirtänyt 2 mijoonaa kurdia, polttanut 3000 kylää maan tasalle, tappanut tuhansia...

    Jaa mutta sehän onkin NATOn jäsen, suurasiakas USA:n sotateollisuudelle ja hoiti tappamisen käyttäen vain konventionaalisia aseita joten kaikki on OK.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Anonymous 09.08. 12:51


    Lipposen lupaukset koalitioon liittymisestä (mikä se nyt ikinä sitten olikaan) ilman parlamentaarista keskustelua tuovat väistämättä mieleen USA:n nykyhallinnon neokonservatiivit, jotka ovat suurelta osalta 1980-luvun käännynnäisiä (trotskilaisesta) vasemmistolaisuudesta.

    Neokoservatiivisen ajatusmaailman "oppi-isä" Leo Straussin poliittisesta filosofiasta International Herald Tribune kommentoi näin:

    He [Strauss] also argued that Platonic truth is too hard for people to bear, and that the classical appeal to "virtue" as the object of human endeavor is unattainable. Hence it has been necessary to tell lies to people about the nature of political reality. An elite recognizes the truth, however, and keeps it to itself. This gives it insight, and implicitly power that others do not possess. [1]

    Kuulostaako tutulta?


    [1] Googlen cache http://216.239.33.100/search?q=cache:P6o-Epd0pAsJ:www.iht.com/articles/96307.htm+%22necessary+lies%22+strauss+&hl=en&ie=UTF-8

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Anonymous 09.08. 13:03


    >> Itsehän kerjäsivät verta nenästään ampumalla ohjuksin ja ilmatorjunta-asein valvontatehtävissä olleita lentokoneita

    Lentokieltoalue, jonka perustamisen hyväksyi kuka?

    Vähemmistöjen suojelemisen kanssa näillä alueilla oli hyvin vähän tekemistä (Saddam sai rauhassa lähettää taisteluhelikopterit ja panssarivaunut lentokieltoalueelle murskaamaan v. 1991 persianlahden sodan jälkeistä shiia- ja kurdikapinaa), ensisijaisesti niiden tehtävä oli käydä matalaintensiteettistä sotaa Saddamin hallintoa vastaan ja tutustuttaa jenkkipilotit (tulevaan) sodankäyntiin kyseisenkaltaisissa maasto-olosuhteissa.

    Lentokieltoalueiden valvonnan tarkoitushakuisuudesta saatiin huvittava näyttö, kun Colin Powell väitti YK:lle vakavalla naamalla Irakin perustaneen alueelle joukkotuhoaselaboratorion ja terroristien tukikohdan ja näytti ihan sateliittikuvia rakennuksista.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Janne 09.08. 13:51


    Jep, olen samoilla linjoilla lentokieltoalueiden suhteen. Shiialaisten murjominenhan oli pelkästään hyvä juttu silloin 80-luvulla, kun Saddam ei vielä ollut paha mies. Ja tosiaan Saddam sai Persianlahden sodan jälkeen tappaa kymmeniä tuhansia etelän kapinallisia ihan rauhassa.

    Siitä oli aika mielenkiintoinen juttu jossain veteraanisivulla, jossa asiasta kertoi Persianlahden sodan veteraani sotapäiväkirjassaan. Mies oli aselevon jälkeen vahdissa tankkiosastonsa kanssa jonkin rajajoen takana ja katseli kiikareilla kuinka puolisotilaalliset joukot joen toisella puolella teloittivat kyläläisiä ja veivät tytöt mukanaan - ilmeisesti raiskattavaksi. Se oli kohtalaisen tunteikas tilitys, josta kävi varsin selvästi ilmi kuinka paljon miehen olisi tehnyt mieli antaa tulenavauskäsky omilleen.

    Kurdejakin sai kaasuttaa rauhassa ja Irakia ei paljon haitannut, jos Turkki loukkasi sen ilmatilaa pommittaessaan kurdeja. Läpi 90-luvun Turkki oli merkittävimpiä USA:n sotilasavun vastaanottajia ja tunkeutui monta kertaa Irakin puolelle sotiessaan PKK:n kanssa. Samalla amerikkalaiset partioivat alueella ja ihmettelisin jos turkkilaisilla ei olisi ollut pääsyä jenkkien alueelta keräämiin tiedustelutietoihin.

    USA ja UK julistivat nuo lentokieltoalueet ihan oma aloitteisesti (Ranska vetäytyi pian leikistä, vaikka oli aluksi mukana) ja niinpä Irak joutui hyväksymään ne ainoastaan aseellisen ylivoiman vuoksi. USA ampui P-Irakissa alas kaksi YK:n helikopteriakin lentokieltoalueella.

    Janne

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Maanpuolustaja 09.08. 14:16


    "Itsehän kerjäsivät verta nenästään ampumalla ohjuksin ja ilmatorjunta-asein valvontatehtävissä olleita lentokoneita"


    Irakilaisillako ei ole oikeutta puolustaa itseään? "valvonta" (pommitus) tehtävät eivät olleet YK:n määräämiä. Niissä kuolia satoja irakilaissiviilejä vuosien varrella.

    Onneksi irakilaisten sissitoiminta jatkuu menestyksekkäänä:

    U.S. troops came under renewed attacks Saturday that wounded at least four soldiers

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    ano_5000 09.08. 18:13


    "Irakilaisillako ei ole oikeutta puolustaa itseään? "valvonta" (pommitus) tehtävät eivät olleet YK:n määräämiä. Niissä kuolia satoja irakilaissiviilejä vuosien varrella."

    Onko murhaajalla ja diktaattorilla oikeus puolustaa itseään? Saako rikollinen pistää vastaan jos häntä tullaan hakemaan? Onko väärintekijän syrjäyttäminen tai jopa tappaminen oikeutettua? Saako poliisi ja oikeuslaitos rangaista rikollista tämän rikkeestä antamalla tälle vaikkapa tuomion? Onko oikein, ettei murhaajaa otettaisikaan kiinni?

    "Onneksi irakilaisten sissitoiminta jatkuu menestyksekkäänä: "

    Ilmeisesti sinä ainakin koet ihmisten tappamisen tai vahingoittamisen hyväksyttävänä ja jopa toivottavana asiana?

    Tv. ano_5000@yahoo.co.uk
    (Kunhan utelen!)

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Oh hoh! 10.08. 03:19


    "Onko oikein, että murhaajaa ei otettaisikaan kiinni?"

    Murhaajan kiinniottaminen ja se mitä Irakissa on tapahtunut ovat kaksi täysin eri asiaa. Anon puurot ja vellit ovat täydellisen sekaisin. Koitahan mies pysyä edes hieman asiassa.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    mutu 10.08. 06:27


    "Koitahan mies pysyä edes hieman asiassa."

    Ano on kuulemma nainen, vaikka aika maskuliinisiltahan nuo monet hänen juttunsa kuulostavat.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    ano_5000 10.08. 14:41


    "Murhaajan kiinniottaminen ja se mitä Irakissa on tapahtunut ovat kaksi täysin eri asiaa."

    Olet oikeassa! Saddamiahan ei olla saatu kiinni! Ehkä tämä epäkohta piakkoinkin korjaantuu ja tuo inha murhaaja saadaan vastuuseen teoistaan.

    On kummallista kuinka sodanvastustajat inhoavat ajatustakin tuon diktaattorin saattamisesta tilille. Tässä asiassa minulla ei ole sekaisin niin puuroja kuin vellejäkään.

    Tv. ano_5000@yahoo.co.uk
    (Kunhan kommentoin!)

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Pauli Ojanperä 10.08. 15:48


    Itseäni kiinnostaisi nyt tutustua analyysiin tämän epäpyhän liiton solmimisen toteutuneista ja toteutumassa olevista taloudellisista hyödyistä. Ovatko Suomen hallitukseen vaikuttaneet pääomatahot päässeet osille Irakin ryöstöstä? Sehän olisi vähintäänkin kohtuullista ajatellen moraalista uhraustamme.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Oskari 10.08. 19:26


    "Ovatko Suomen hallitukseen vaikuttaneet pääomatahot päässeet osille Irakin ryöstöstä?"

    Eivät odotustensa mukaan, sen jälkeen kun Tarja Halonen korjasi Suomen kannan. Metalliliitossa oltiin kovin pettyneitä.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Pauli Ojanperä 10.08. 19:40


    Onpa harmillista kovin. Menetettiin moraalinen ylemmyys, mutta myös taloudellinen hyöty. Jäi vain saastaa käsiin siis.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    _SF9mm 11.08. 09:34


    "Ano on kuulemma nainen, vaikka aika maskuliinisiltahan nuo monet hänen juttunsa kuulostavat."

    Hyvin päätelty mutu, me olemme tienneet sen jo pitkään.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    R.A.C 11.08. 10:12


    Lipponen näytti kyllä sen verran hiljaiselta ja pelokkaalta sen valkoisen talon vierailun jälkeen, että uskon hänen tietävän USA:n aikeista paljon kerrottua enemmän.

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    ano_5000 11.08. 10:53


    "Hyvin päätelty mutu, me olemme tienneet sen jo pitkään."

    Olisi mukavaa kuulla, onko sukupuolella sinulle jotain erityistä merkitystä - näin nettikeskusteluissa tietenkin? Koetko itsesi kenties uhatuksi jos joudut kommunikoimaan naisen kanssa? Vai onko tässä kyse jostain muusta?

    Tv. ano_5000@yahoo.co.uk
    (Veikko 87v)

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    HS 12.08. 12:03


    "Siitä oli aika mielenkiintoinen juttu jossain veteraanisivulla, jossa asiasta kertoi Persianlahden sodan veteraani sotapäiväkirjassaan. Mies oli aselevon jälkeen vahdissa tankkiosastonsa kanssa jonkin rajajoen takana ja katseli kiikareilla kuinka puolisotilaalliset joukot joen toisella puolella teloittivat kyläläisiä ja veivät tytöt mukanaan - ilmeisesti raiskattavaksi."

    Haaretz-lehdessä taannoin oli raportti näistä tapahtumista. Sen mukaan jenkit näkivät satelliittikuvistaan varsin tarkasti, että tasavaltalaiskaartin joukot, jotka tuon kapinan sittemmin tukahduttivat, olivat sijoittuneet sodan loppuvaiheessa muutamaan joenuomaan Etelä-Irakissa. Jenkeillä olisi ollut hyvin yksinkertainen homma pommittaa ne taivaan tuuliin.

    Cheney oli puolustusministeri, ja hän kannatti pommitusta, mutta Powell erityisesti vastusti sitä. Powell oli armeijan komentaja, Schwartzkopfin esimies. Powell katsoi sodan jo voitetun, eikä halunnut puuttua Irakin asioihin sen laajemmin.

    HS

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    HS 12.08. 12:07


    Lipponen oli 70-luvulla NL:ään lääpällään, ja nyt USAhan. Mies on poliittinen tuuliviiri, joka aina myötäilee sitä, jolla on valta. Turun Sanomissa julkaistiin muutama viikko sitten Lipposen kannanottoja 70-luvulta, joissa tämä vahvasti kannatti EEC-jäsenyyden hylkäämistä, jotta NL ei suuttuisi. Ne otteet olivat kyllä aika järkyttäviä.

    HS

    Re: Liityimme sotakoalitioon )
    Reiska 12.08. 13:12


    "Lipponen oli 70-luvulla NL:ään lääpällään, ja nyt USAhan. Mies on poliittinen tuuliviiri, joka aina myötäilee sitä, jolla on valta. Turun Sanomissa julkaistiin muutama viikko sitten Lipposen kannanottoja 70-luvulta, joissa tämä vahvasti kannatti EEC-jäsenyyden hylkäämistä, jotta NL ei suuttuisi. Ne otteet olivat kyllä aika järkyttäviä."

    Kaikkien suomalaispoliitikkojen lausunnot tuolta aikakaudelta ovat aika järkyttäviä. Mitä taas Euroopan yhdentymiseen tulee, Lipponen oman muistikuvani mukaan huomasi tuulensuunnan vaihtumisen aika varhaisessa vaiheessa.

  •