Kirjeenvaihtajamme Meksikossa saapuu viimein Chiapasiin 23.02. 20:49 Markus Drake Uuvuttava bussimatka ja aktivisti-skenen globaalisuus on viedä kirjeenvaihtajaltamme voimat Kun herään aamubussissa tajuan olevani Chiapasissa. Maasto on muuttunut Yucátanin tasapaksusta perusviidakkotiheiköstä, 10 metriä korkeasta peitosta jossa korkein ‘vuori’ on parisataa metriä. Nyt ympärilläni nousee vuoria, jotka vaikuttavat painautuvan suoraan maan ytimestä, punainen maa ja vihreät metsät, jyrkillä rinteillä sijaitsevat indigenojen vuoristokylät. On kuin itse maasto olisi kapinallinen ja julistaisi: “Täällä olen, etkä minulle mitään voi!” Ohikiitävän talon seinässä olen näkevinäni sanat Tierra y Libertad, Emiliano Zapatan vanhan vaatimuksen maasta ja vapaudesta. Mutta CocaCola-kylttejä on kuitenkin enemmän, niitä on kaikkialla. Ensimmäinen näkyni kun saavun San Cristóbal de Las Casasiin, 120.000 asukkaan ylänkökaupunkiin, on jonkun suuryhtiön mainos jonka päälle on spreijattu teksti joka kertoo yli 500 vuoden sorrosta. Tietenkin kirjoituksen lopussa ovat kirjaimet E.Z.L.N, Ejército Zapatista de Liberación Nacional, eli Zapatistien kansallinen vapautusarmeija. Zapatistien kapina alkoi juuri San Cristóbalissa ja samanaikaisesti muissa Chiapasin kaupungeissa, uudenvuodenaamuna tammikuussa 1994, samaan aikaan kun pohjoisamerikan vapaakauppavyöhykesopimus, NAFTA, astui voimaan, antaen USAn teollisuudelle mahdollisuuden hyödyntää Meksikolaista halpatyövoimaa ja heikkoa ympäristölainsäädäntöä. Tätä vastaan, ja vastustaakseen Meksikon hallituksen neoliberalistista talouspolitiikkaa ja jatkuvaa alkuperäiskansojen sortoa, he nousivat kapinaan, yli 9.000 vahvuinen pääosin Mayoista koostuva talonpoikaisarmeija. He pitivät San Cristóbalia hallussaan 12 päivän ajan, kunnes Meksikon armeija noin 60.000 miehen vahvuudella, lentokoneiden ja panssariajoneuvojen avulla sai heidät ajettua takaisin viidakkoon ja kyliin. Sinne heidät on vuosisatojen aikana ajettu, pois parhailta viljelysmailta, ja nyt, kapinan kahdeksantena vuotena, zapatistiyhteisöt elättävät itseään pienviljelyllä ja käsitöillä, joita myydään täällä San Cristóbalissakin, solidaarisuushintaan. Yllätyn, kun näen miten zapatistinen kaupunki San Cristóbal loppujen lopuksi on. Zapatistikaravaanin toimiston ulkopuolella on kuin onkin punainen tähti mustalla taustalla, ja kaupungissa on vaikka minkälaista vaihtoehtoputiikkia, zapatistista paikallislehteä myydään kaduilla valtakunnallisten lehtien vieressä, ja kaupungin feministinen kirjakahvila on parhaimpia näkemiäni. Lupaan tuoda tuliaisia... Päivän kiertelyn ja pohdiskelun jälkeen hahmotan lopultakin missä mitäkin tapahtuu. Feministisen asuin- ja koulutusyhteisön tiloissa käydään niitä pakollisia joukkokeskusteluja, joita näkee ennen mitä tahansa kansainvälistä massa-aktiota. Ulkomaalaiset kyselevät huolestuneina pidätyksen mahdollisuudesta ja seurauksista, ja paikalliset toteavat kuten aina että koskaan ei voi tietää. Media-tyypit leikkivät koneillaan ja ovat olevinaan muita tärkeämpiä. Aina kun joku uusi saapuu paikalle alkaa huuto ja halailu, kun ihmiset jotka viimeksi näkivät missälieSeattlessa tapaavat toisensa uudestaan. Ihmiset täällä jopa näyttävät samanlaisilta kuin muualla, samat dreadlockit, samat lävistykset ja hupparit.. Koska en tunne ketään, enkä puhu kuin pari sanaa espanjaa, koen itseni melkoisen ulkopuoliseksi, kunnes kokoukset ovat hajoamassa omaan mahdottomuuteensa, kuten useimmiten käy, ja saan mahdollisuuden jutella Alexin, ranskalaisen indymediatyypin kanssa. Silloin saan kuulla, että minullakin on vanha tuttu Amsterdamista täällä, ruotsalainen nainen joka tekee työtä lehdistöryhmässä. Ilahdun heti, ja rupean tarjoamaan palvelujani, työpanostani, lupaan käydä kokouksissa, järjestää käännöksiä.. Minua tarvitaan! Olen tärkeä! Just joo... Loppujen lopuksi tulee selväksi että zapatistit itse vastaavat kaikista käytännön järjestelyistä. Me ulkopuoliset olemme täällä osittain inhimillisenä kilpenä, osittain hääräämässä kaikenlaisia epäoleellisuuksia jotka koemme tärkeiksi, kuten kansainvälistä viestintää, ja koska me olemme rikkaita. He ovat tämän kapinan aloittaneet, emme me voi muuta kuin osallistua, ja viedä sitä eteenpäin omissa yhteisöissämme. Täällä määräävät he, paikalliset, zapatistit. Terveisin Markus, joka valmistautuu osallistumaan seuraavaan kokoukseen Edellinen: Kansalaisyhteiskunnan julkilausuma zapatistikaravaanin tueksi Seuraava: Zapatistit saapuvat San Cristóbal de las Casasiin (päivitetty) Tulostusversio