Guatemala, maa ilman tyota ja rauhaa28.06. 18:30 Hanna Nikkanen
Guatemalassa työtaistelu ei ole leikin asia. Ammattiyhdistysaktiivi Oswaldo Saquichille kyse on väkivallattomasta sissitoiminnasta, sodasta rauhansopimuksen jalkeen.
Quetzaltenangon työntekijaunionin UTQ:n puheenjohtaja Saquich on ylpea järjestöstaan, jonka jäsenet työskentelevat valtion viroissa, olut- ja bussitehtaissa, merkkivaatteita tuottavilla maquiladorilla, maatiloilla, toreilla ja kaduilla. "Quetzaltenango on järjestäytynyt", vakuuttaa Saquich, ja samaa kertovat kymmenet graffitit kaupungin kaduilla.
Maassa, jossa vain 14 prosentille aikuisväestösta riittää kylliksi töita, mutta sadattuhannet lapset eivät ehdi töiltään kouluun, ammattiyhdistystoiminta kattaa vain pienen osan akuuteista ongelmista. Siksi Saquich korostaa toimivansa UTQ:n sijaan kymmenten järjestöjen verkostossa, jolle yhteistä on taistelu.
Sodan hedelmia
35 vuotta kestanyt sota vei maassa 200 000 ihmishenkeä, joukossa useita kokonaisuudessaan tuhottuja kyliä ja viimeiseen lapseenkin asti eliminoituja sukuja. Suurin osa uhreista oli siviilejä, jotka armeijalle edustivat kapinan uhkaa.
Sodan loppuvaiheessa maassa oli 45 000 sotaleskeä, joiden joukosta syntyi Conavigua, yksi maan aktiivisimmista ihmisoikeusjärjestöistä. Sadattuhannet olivat jääneet maattomiksi sen jälkeen, kun CIA:n interventio vuonna 1954 kumosi maareformin; he järjestäytyivät valtaamaan maata, josta kolme neljännestä on kahden prosentin maanomistajaeliitin hallussa. Omaiset vaativat kadonneiden rakkaidensa kohtaloiden selvittämistä. Alkuperaisasukkaat ryhtyivät vaatimaan maata, koulutusta ja ihmisarvoa.
Sissien rinnalla
Oswaldo Saquich muistuttaa, ettei sodan aikana ja sen jalkeen syntyneiden kansanliikkeiden kuva ole yhtä sympaattien ja ristiriidaton kuin kadulla tomaatteja myyvän indigena-naisen tai katulapsia ruokkivan leskirouvan. Sota oli verisintä laatua, sellainen, josta on vaikea kertoa sankaritarinoita. Rauhansopimuksia ei seurannut anteeksianto, vaan katkera viha. Kylien polttajat istuvat hallituksessa, ihmisoikeusloukkaukset jatkuvat eikä niita tutkita. "Sodan aikana sissit seisoivat joukoissamme", Saquich kertoo. "Rauhansopimuksen jälkeen meidän on selvittävä ilman heidan suojeluaan."
Kun 800 työläistä valtasi Coca Colan pullottamon vuodeksi vuonna 1980, turvallisuuden takasivat sissiarmeijat: yhtiön edustajat maksoivat hengellaan murhatuista yhdistysjohtajista. Kapinallisten sotilaiden FAR, ylämaiden maatyöläisten EGP ja vauraan etelan ORPA olivat pieniä järjestojä, joiden toiminnasta ollaan montaa mieltä. Saquichin mukaan ne mahdollistivat toiminnan diktatuuria vastaan. Niiden silkka olemassaolo oikeutti lahes neljän vuosikymmenen ajan sotilashallitukset murhaamaan omaa kansaansa, joka oli - etenkin yliopistoissa ja etäisissä vuoristokylissä - "epäilyttävää".
Veristä rauhaa
Sodan jalkeen elämä ei ole muuttunut turvalliseksi. Murhien ja tuhopolttojen lisäksi ihmisoikeustoimintaa vaikeuttaa korruptio. Maanomistajilla ja yrityksillä on varaa ostaa ministeriöt ja asianajajat, joista yksikään ei ole vielä osoittautunut lahjomattomaksi. Voitelun ja vastavoitelun jalkeen oikeuden hinta on niin korkea, etta kyläyhteisöllä tai järjestöllä ei ole varaa edes nostaa syytettä, saati voittaa. Hyökkäykset ja uhkaukset pitävät yllä pelon kulttuuria, jossa yhä harvempi uskaltaa julkisesti kuulua liittoon.
Guatemala kuuluu kansainvälisten järjestöjen mukaan maihin, joissa ammattiyhdistystoiminta on vaarallisinta. UTQ:n edeltaja, FETRASO, tuhottiin 1980-luvun alussa väkivallan aallolla, jonka jalkeen liiton johdon jäsenet oli surmattu tai ajettu maanpakoon.
Vuonna 1994 hallitus allekirjoitti ihmisoikeussopimuksen, vuonna 1995 sopimuksen alkuperaisväeston oikeuksista, vuonna 1996 rauhansopimuksen. Nyt aseensa riisuneet sissit ja heidan vanhat liittolaisensa keskittyvat valvomaan lupausten toteutumista.
"Presidentti puhuu ulkomailla mielellaan Guatemalan kehityksestä ja demokratisoitumisesta, mutta hanella ei ole esittää yhtäkään lukua todistamaan optimismiaan. Kaikki tietävät, että rauhanprosessi on kuollut."
Vapailla taajuuksilla
Oswaldo Saquichin mukaan nyt on rikottava hiljaisuutta. UTQ ja sen sisarjärjestöt yrittävät tiedottaa guatemalalaisille rauhansopimuksen takaamista oikeuksista ja nostavat metelin, kun niita rikotaan. Valitettavasti harva kuuntelee.
"Armeija, hallitus ja maanomistajat kontrolloivat tiedotusvalineitä. Sitä paitsi harvalla on varaa lehtiin tai televisioon, moni ei osaa lukea." Patterikayttoiset radiot ovat laajalla maaseudulla ainoa yhteys ulkomaailmaan, mutta lähettaminen on vaikeaa. Kaikki paikallisradioasemat pakotetaan toimimaan laittomasti.
Sotilasdiktatuurien aikana Guatemalan kansa menetti uskonsa politiikkaan. Saquichin mukaan maassa vallitsee demokratian irvikuva, jossa kenraalit ohjailevat poliitikkoja, poliitikot halveksivat kansaa eika kansa äänestä.
"Hallitus allekirjoittaa tärkeitä sopimuksia ilman, etta kukaan edes harkitsee julkisen keskustelun käymistä", Saquich kertoo. "Me yritämme synnyttää keskustelua yksityistämisfarsseista, Plan Puebla Panamasta, työntekijöiden oikeuksista."
"Kansa ilman ruokaa on kansa ilman rauhaa."
Hanna Nikkanen
Guatemala
Amerikka
|
