Maanpuolustus, siviilipalvelus ja vapaus08.10. 22:15 Jussi Jylkkä
Ovatko anarkistit, pasifistit, siviilipalvelusmiehet ja totaalikieltäytyjät todellakin niin suuri uhka Suomen vapaudelle kuin jotkut maanpuolustuksen innokkaat puolestapuhujat väittävät? Vai kiteytyykö talvi- ja jatkosodassa säilytetyn itsenäisyyden henki sittenkin juuri näissä toisinajattelijoissa? Mitä jos Suomi ei olekaan nyt niin vapaa kuin se voisi olla ilman pakollista armeijaa tai siviilipalvelusta?
Olen kuullut paljon erilaisia perusteluita sivariin menolle ja sinne menoa vastaan, että ajattelin tuoda mukaan oman näkökulmani, jonka en ole huomannut olevan ainakaan kovin yleinen.
Menemällä sivariin haluan kritisoida sitä, että valtiolla on muka oikeus määrätä miehet sotimaan piittaamatta siitä, mitä miehet itse ajattelevat ja haluavat. Onko valtiolla oikeutta puuttua ihmisen elämään niin pitkälle, että on jo kyse elämästä ja kuolemasta? Eikö tällaisessa asiassa jos jossain pitäisi ottaa huomioon asianomaisen mielipide? Entä jos joku on yksinkertaisesti tyytymätön hallituksen päätökseen ryhtyä sotaan, oli se sitten puolustus- tai hyökkäyssotaa?
Armeijaan painostaminen ja mahdollisesti sotaan pakottaminen on länsimaisen demokratian vapauden ihanteen vastaista: onko vapaus, joka on lunastettu riistämällä henki ja vapaus niin monelta, aitoa vapautta? Elämme vapaassa maassa, väitetään. Onko se vapautta, että pahan kriisin sattuessa meillä ei ole mitään vaihtoehtoa kuin tappaa tai tulla tapetuksi, valtion pakottamana?
Mielestäni vapautta olisi ennemminkin se, että armeijaan ja sotaan mentäisiin omasta päätöksestä, vapaaehtoisesti, kuten esimerkiksi Iso-Britanniassa. Jos pääsee käymään niin, että sodassa "vihollinen" pääsee sinne usein mainitulle kotikuistille asti ja uhkaa tehdä sen kaiken, millä kapiainen kutsunnoissa sivareita pelotteli, niin jokaisella on oikeus, vapaus, puolustaa itseään viimeiseen asti tai tulla vaikka sitten tapetuksi. Jos kaikki tekisivät näin, en tiedä kuinka kauan valtiomme sodassa selviytyisi. Jos kaikki länsimaissa tekisivät näin, saattaa olla, että jotkut taleban-sissien kaltaiset olisivat kohta vallassa ja länsimainen vapaus mennyttä. Silloin ei kenelläkään olisi mahdollisuutta toteuttaa sananvapauttaan niin kuin nykyään, mennä sivariin ja olla pasifisti. Mutta tästä ei ole kyse.
Tässä maassa ja länsimaissa yleensäkin, joiden vapaus on osin väkivalloin ja armeijoissa autoritäärisesti lunastettu, on ilmiöitä, usein marginaalisia ilmiöitä, kuten pasifismia ja anarkismia, jotka taas vastustavat väkivaltaa ja auktoriteetteja. Tämän päivän ilmiöt ole suinkaan uhka vapaudelle, vaikka ne ovatkin vastakohtaisia niihin johtaneiden tapahtumien kanssa. Ennemminkin päinvastoin, nyky-yhteiskunnan ilmiöthän ovat vapauden hedelmiä.
Ennen sotaan ovat joutuneet nekin, jotka eivät ole sinne missään nimessä halunneet mennä tai kokeneet sitä velvollisuudekseen. Nykyään on, ainakin teoriassa, vapaus olla erilainen ja poiketa valtavirrasta. Jos joku haluaa olla menemättä joukkojen mukana taistelemaan ja todella ottaa ase käteen vasta kun uhka on jo kotiovella, se on hänen täysin oma asiansa, eikä häntä saa muuhun pakottaa, jos halutaan uskoa länsimaiseen vapauteen. Jos haluamme olla demokraattisia, jokaiselle täytyy antaa mahdollisuus olla menemättä mahdolliseen sotaan. Mennä tai olla menemättä, siinä tapauksessa äänestetään käytännössä. Täytyy vain luottaa siihen, että jokainen yksilö osaa tehdä oikean päätöksen, harkita henkilökohtaisesti, mikä on paras keino säilyttää se niin hieno vapaus, joka myös antaa yksilölle vapauden valita millä tavalla haluaa sitä puolustaa.
Minä en luultavasti olisi siviilipalveluksessa ilman sotaa ja moni muukin asia olisi toisin. Mutta tämän kaiken jälkeen, miksi sitten olen sivarissa? Joku keskustelija taannoin väitti, että talvisotaa Suomessa ei osattu odottaa. Olen eri mieltä. Historia todistaa, että sota ei yleensä syty ilman joitain ennakkomerkkejä. Harkitsisin armeijaan menoa uudelleen, jos mielestäni länsimainen vapaus olisi todella uhattuna eikä mitään parempaa keinoa puolustautua olisi. Mutta maailma on uusliberaali, sen suurin vihollinen on piilossa, kuten vaikkapa terrorismi. Tämänhetkinen tilanne on mielestäni sellainen, että ei ole todellakaan kovin suurta riskiä joutua rintamasotaan, jossa joukkojen suuruudella olisi suurta merkitystä. Erikoisjoukoilla on tärkeämpi rooli. Siksi koen olevani yhteiskunnalle enemmän hyödyksi siviilipalveluksessa kantaessani korteni kekoon lasten peruskouluttamisessa. Samalla tämänhetkinen tilanne antaa minulle siviilipalveluksellani mahdollisuuden kritisoida sitä, että vapaaksi itseään kutsuva Suomi on valmis pakottamaan ihmisiä kuolemaan ja tappamaan jos sota syttyy.
|
